Arkisto

Flashista JavaScriptiin

Muistan vieläkin elävästi ensimmäiset näkemäni Flash-sivut ja miten Flash toi surffaamiseen aivan uuden ulottuvuuden. Animaatio, ääni ja interaktiivisuus tekivät sivuista niin paljon mielenkiintoisempia. Ei siis ihme, että Flashia löytyy nykyään niin monelta sivulta. Flashin ilmestymisestä on kuitenkin jo yli 10 vuotta eikä keskiverto surffaaja ole enää samanlainen: väitän, että surffaaminen on nykyään paljon sisältökeskeisempää eivätkä introsivut, taustamusiikit tai muut häiriöt enää kiinnosta.

Vielä muutamia vuosia sitten pidin täysin Flash-pohjaisia sivustoja kuten 2advanced.com eräänlaisina virstanpylväinä, mutta nykyään saan WOW-efektin lähinnä hyvästä ja asiallisesta sisällöstä sekä käytettävyydestä. Tällaisilla sivuilla harvemmin jää sijaa Flashille, vaan se on korvattu kevyemmällä JavaScriptilla.

Myös JavaScriptillä on pitkä historia, mutta vasta viime vuosina se on noussut yleiseen käyttöön selaintuen ja parempien työkalujen (mm. jQuery) myötä. Nykyään selaimet kilpailevatkin juuri JavaScriptin nopeuksissa ja puutteellisen JavaScript tuen takia monet suuret sivustot eivät enää tue Internet Explorer 6:tta. Peruskäyttäjälle saattaa silti olla epäselvää miksi JavaScript on niin suuri askel eteenpäin.

Flashin suurimpia ongelmia ovat hinta sekä käytettävyysongelmat. Flashin hintavuus johtuu siitä, että se ei ole avoin standardi, kehittämiseen tarvitaan aina Adobe Flash -ohjelmistoa ja Flashin käyttämä Actionscript on huomattavasti JavaScriptiä raskaampaa kehittää. Myös sisällön päivittäminen on useimmissa tapauksissa hyvin työlästä ja hankalaa. Käytettävyysongelmista merkittävimpiä ovat suuret tiedostokoot sekä useimmiten tapahtuva selaimen toimintatapojen rikkominen. Monesti takaisin-nappula ei toimi ja tekstihausta on turha haaveillakaan.

Täysin en ole Flashia hautaamassa, mutta nykyään Flashin käyttö on levinnyt osa-alueille, joissa se on täysin turha ja epäkäytännöllinen. Flashin vahvuudet tulevat esille vasta monimutkaisemmissa sovelluksissa kuten peleissä, web-sovelluksissa ja monimutkaisissa animaatioissa. JavaScript loistaa pienten interaktiivisten elementtien (näyteikkunat, diaesitykset, valikot, yksinkertaiset animaatiot) tuottamisessa helpon kehittämisen ja etenkin käytettävyyden ansiosta.

Henrik Skogström
 

Henrik Skogström

Anders Visualin tuotantopäällikkö

Ei kommentteja.

Kommentoi

Kirjoita kommenttisi ja paina Lähetä. Nimi- ja kommenttikentät ovat pakollisia, mutta voit täyttää myös sähköpostiosoitteesi. Sähköpostiosoitetta ei julkaista tai käytetä suoramarkkinointiin.

Käytössäsi on vanha Internet Explorer 6.
Ole hyvä ja päivitä selaimesi
tai vaihda toiseen, kiitos.
Firefox Chrome IE8

Anders Visual

Tuomme mainostoimistopalvelut pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla on halu menestyä ja erottua kilpailijoista.

Yliopistonkatu 18, 4. kerros 20100 Turku Puh. 045 236 5326