Uusimmat kirjoitukset
Oikeasti sosiaalista markkinointia
Veikko Lindberg,
15.7.2010
Yhdysvaltalainen hajustevalmistaja Old Spice on mainostanut tuotteitaan jo jonkin aikaa huikean hauskoilla mainosvideoilla. Ainakin meillä täällä toimistolla on näitä videoita naureskeltu useammankin kertaa. Mainoksien takana oleva mainostoimisto Wieden+Kennedy on kampanjaansa saanut todellisen neroleimauksen.
Mainosvideot perustuvat hyvin pitkälti mainoksissa esiintyvän Isaiah Mustafan loistavaan esiintymiseen ja kerrontaan sekä hauskoihin tilanteisiin eri ympäristöissä. Mainokset rakentuvat siis melko pienistä asioista, mutta ammattitaidolla ja luovuudella niistä on saatu huikean hyviä.
Hauskoja mainosvideoita tietysti tehty ennenkin, mutta tästä kampanjasta tekee erityisen merkittävän ainakin omasta näkökulmasta sosiaalisen median hyödyntäminen kampanjassa. Muutamina viime päivinä käyttäjät ympäri maailmaa ovat saaneet ehdottaa omia ideoita, joista Mustafa videolla sitten puhuu. Esimerkkinä mainittakoon video, jossa Mustafa kosii miehen puolesta tämän tyttöystävää. Itse en ole vastaavan tasoiseen ilmiöön vielä törmännyt, mutta tällaisia todellakin toivoisi lisää! Rima on nyt vain aikamoisen korkealla.
Suosittelen tutustumaan videoihin. Lisää infoa aiheesta löytyy ao. linkeistä.
Video, josta kaikki alkoi
Old Spice:n Youtube-kanava
Wieden+Kennedy:n verkkosivut
Mashablen artikkeli aiheesta
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Verkkokauppa - Oikotie onneen?
Veikko Lindberg,
2.6.2010
Liiketoiminta Internetin suomin mahdollisuuksin voi vaikuttaa nopeasti ja naiivisti ajateltuna erittäin houkuttelevalta; mahdollisuus vastaanottaa asiakkaan tilauksia vuorokauden ympäri päivästä riippumatta, tilauksia voi vastaanottaa mistä päin maailmaa tahansa, toimipisteen ei tarvitse sijaita kalliissa kiinteistössä ihmisten keskellä, tuotteita ei tarvitse edes itse varastoida, vaan jakelu voidaan hoitaa suoraan tukkurilta asiakkaalle ja niin edelleen. Eli ei muuta kuin nopeasti kauppa pystyyn ja tilauksia odottelemaan!
Tätä ajatusketjua noudattava voi huomata hyvinkin pian, että tilauksia ei välttämättä alakaan kertymään ihan odotetulla tavalla. Syy on yksinkertainen: ilman kunnollista liikeideaa ja markkinointia ei kauppa käy.
Miten sitten verkkokaupan saa toimimaan? Ohjeemme ovat seuraavat:
1) Valitse verkkokauppaohjelmistoksesi luotettava, räätälöitävä ja skaalautuva ratkaisu. Tällöin varmistetaan, että valittu ratkaisu on toimiva myös tulevaisuudessa kaupan liikevaihdon ja tuotemäärän mahdollisesti kasvaessa.
2) Mieti, kenen haluat verkkokaupassasi käyvän ja suunnittele koko kauppa sen pohjalta. Kaikki pienetkin asiat, ulkoasusta tuotekuvauksiin, tulee suunnitella siten, että ne herättävät kiinnostuksen heti potentiaalisen asiakkaan saapuessa sivuille.
3) Suunnittele ja räätälöi sivusi ulkoasu mielenkiintoiseksi ja massasta erottuvaksi. Ei tule tuudittautua siihen ajatukseen, että "samanlainen kuin muilla" ja "keskinkertainen" olisi omalle kaupalle riittävän hyvä. Verkkokauppa, jonka ulkoasuun on kunnolla panostettu, luo heti luotettavan ja ammattimaisen mielikuvan taustalla olevasta yrityksestä.
4) Mainosta kauppaasi järkevästi ja kohdennetusti. Nykyään mm. Facebook ja Google tarjoavat mahdollisuuksia mainostaa kohdennetusti verkossa sille käyttäjäryhmälle, joka on kauppasi potentiaalista asiakaskuntaa. Suunnittele mainoksesi siten, että se aidosti erottuu massasta ja että sen pystyy yhdistämään yksiselitteisesti juuri sinun kauppaasi. Mikäli verkkokauppasi tarkoituksena on myydä tuotteita suurella volyymilla isolle asiakaskunnalle, voi myös perinteiset mainosmediat tulla kyseeseen. Kokemuksen mukaan näiden käyttö tulee kuitenkin huomattavasti kalliimmaksi kuin mitä verkon suomien mahdollisuuksien avulla.
Verkkokaupan perustamiseen ei siis missään tapauksessa kannata suhtautua kevytmielisesti, vaan asiaan tulee aina suhtautua vakavasti ja miettiä kaikki pienetkin asiat kunnolla selviksi. Kaikkea ei tarvitse ja edes voi osata itse, vaan oman osaamisen loppuessa kannattaa suosiolla pyytää ammattilaiselta apua. Yhteistyökumppania valittaessa kuitenkin tulee pitää mielessä, että tälläkään saralla laatua ei välttämättä saa halvimmalla hinnalla. Mieti mistä maksat!
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Sosiaalinen media yrityksen käytössä?
Peter Silvennoinen,
8.4.2010
Toimistollemme pakkaantui tänään Turun yrittäjiä kuuntelemaan mitä sanottavaa ja ajatuksia meillä on sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä osana yrityksen markkinointia. Kaikki tulivat erilaisista ja kokoisista yrityksistä ja kaikilla sosiaalisen median tarve oli hieman erilainen.
Kun suomalainen puhuu sosiaalisesta mediasta 94 % tapauksista puhutaan vain ja ainoastaa facebookista. Kiinnostus Facebookin hyödyntämiseen on suuri, koska prosentuaalisesti tuota suurinta yksittäistä sosiaalisen median palvelua suomalaiset käyttävät eniten. Kuinka paljon suomalaisia Facebookissa on? Tällä hetkellä Facebookissa on vajaat 2 miljoonaa käyttäjää jonka tämän hetkinen olinpaikka on merkattu Suomeksi, se antakoon osviittaa.
Ongelmana sosiaalisen median hyödyntämisessä on sen eri ilmenismuotojen ymmärtäminen. Matkailualalla toimiva yritys kuin vauvojen äitejä kohderyhmänä pitävän yrityksen kannattaa yrittää vaikuttaa oman alansa keskustelupalstoilla jonne kiihkokohderyhmä on kerääntynyt.
Karkeasti jaan sosiaalisen median käytön kolmeen eri kategoriaan:
1. Sosiaalinen media B2B - käytössä
- Sosiaalisella medialla tavoitetaan yrityksien päättäjiä tai ihmisiä joilla on vaikutusta yritysten päätöksiin.
- Sosiaalisella medialla tiedotetaan tapahtumista tai uusista tuotteista / palveluista
2. Sosiaalinen media myynnin tukena
- Pyritään vaikuttamaan ostopäätöksiin antamalla etuja sosiaaliseen mediaan kuulumisesta (alennuksia yms.)
- Aktivoidaan satunnaisia asiakkaita palaamaan verkko- / kivijalkakauppaan
3. Sosiaalinen media tuotteen / brändin ympärillä
- Käyttäjät liittyvät / seuraavat tietyn tuotteen tai brändin yhteisöä
- Maahantuojille / tukkureille sopiva kun halutaan yleisön huomio kiinnitettyä tuotteeseen tai merkkin muttei millään tasolla yritykseen
Muistakaa mitä sosiaaliseen mediaan tulee niin mielikuvituksen käyttö on sallittua ja toivottua! Hyvä ja omaperäinen idea on parempi kuin kaverin kopioiminen.
Peter Silvennoinen
Anders Visualin myyntipäällikkö
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Mihin unohtui Google Wave?
Henrik Skogström,
15.3.2010
Viime vuoden loppupuolella maailma sai ihmetellä Googlen uutta tekelettä, Wavea. Googlelle tyypilliseen tapaan Wave julkaistiin ensiksi pienelle yleisölle, jota kasvatetaan jatkuvasti kutsujen avulla. Tyypillistä oli myös julkaisun ympärillä pyörivä huhumylly, joka sai hieman humoristisia piirteitä mm. tämän sivuston kautta.
Hype Google Waven ympärillä on laantunut ja Google on esitellyt uuden projektin, mutta mitä meille käyttäjille jäi käteen? Mikä on Google Wave ja mihin se soveltuu? Wave on melko lähellä tavallista keskustelupalstaa, mutta koko sovellus toimii reaaliajassa ja voit katsoa kun toinen käyttäjä kirjoittaa viestiään. Ketjua eli ”Wavea” voi myös kommentoida joka kohdasta eikä uusin viesti ole aina alimmaisena.
Salesforce, yksi maailman suurimmista CRM-tuottajista, esitteli vakuuttavan tavan käyttää Google Wavea asiakaspalvelussa, mutta useimmille tämä käyttötapa ei ole juurikaan tarpeellinen. Eräänä iltana päätimme kuitenkin testata Google Wavea ideoiden pallottelussa ja noin 3 tuntia myöhemmin tulimme Aarni Koskelan kanssa siihen tulokseen, että Google on tehnyt brainstormaamiseen aivan loistavan työkalun. Kaikki viestit jäävät kätevästi tallelle oikeisiin asiayhteyksiin jotta ne on helppo kirjoittaa puhtaaksi. Keskusteluun on helppo kutsua uusia käyttäjiä ja reaaliaikaisuus pitää yllä brainstormaamiselle hyvää tempoa ja spontaanisuutta.
Wavelle löytyy varmasti paljon lisää käyttötapoja vaikka hype onkin jo laantunut. Kirjoita ihmeessä kommenttia jos olet käyttänyt Wavea johonkin.
Henrik Skogström
Anders Visualin tuotantopäällikkö
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Sosiaalisen median palvelut vahvassa kasvussa – yrittäjät jälkijunassa?
Simon Ylinen,
24.2.2010
Vuosi 2009 oli sosiaalisen median palveluille suurta kasvun aikaa, kun Internetin käyttäjät kaikista ikäryhmistä ottivat ne omikseen. Nykyisin nämä palvelut ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävänä osana kaikenikäisten arkipäivää ja tärkeinä verkostoitumisen ja yhteydenpidon välineinä.
Luonnollisesti myös yrittäjät ovat alkaneet lämmetä ajatukselle tuhansista potentiaalisista asiakkaista, joiden silmille syytää valtava määrä markkinointimateriaalia toivoen, että joku osuman saaneista kiinnostuu yrityksen tuotteista. Ikävä kyllä tällä ajattelumallilla tuskin rakennetaan yhtäkään toimivaa mainoskampanjaa sosiaalisen median palveluihin, vaan lähinnä ärsytetään kuluttajia ja pahimmillaan jopa aiheutetaan negatiivista Suusta suuhun -markkinointia. Lähestymistapaa on siis muutettava, mutta mihin suuntaan?
Sen sijaan, että aliarvioidaan kuluttajaa ja yliarvioidaan tämän alttiutta vaikutteille, on tulevaisuuden markkinoinnissa pystyttävä tarjoamaan kuluttajalle sisältöä, josta tälle on todellista hyötyä. On pystyttävä tarjoamaan ajankohtaista tietoa tai viihdykettä, mahdollisesti jopa ilman suoria viittauksia myytäviin tuotteisiin. Taistelu sosiaalisen median näkyvyydestä on alkanut ja avainasemaan nousevat uudet ja innovatiiviset tavat, joilla käyttäjät saadaan omasta vapaasta tahdostaan palaamaan osaksi yrityksen sosiaalista verkostoa ja tiedottamaan palvelusta myös omille sidosryhmilleen. Suusta suuhun -markkinointi ei ole pelkkä 2000-luvun alun hittituote, vaan elinvoimainen ja tehokas, tulevaisuuden markkinointiväline.
Ohjelmistotalo Anders Inno Oy:n mainostoimistopalveluita tarjoavassa yksikössä Anders Visualissa on kiinnitetty huomiota suomalaisten yritysten tehottomiin keinoihin valjastaa sosiaalisen median palveluita mainostarkoitukseen. Alkuvuosi onkin kulunut kehittäessä uusia ja tehokkaampia sosiaalisen median palvelukokonaisuuksia kaikenkokoisille yrityksille.
Tarkoituksemme on tarjota yrityksille oikeasti innovatiivisia ja kokonaisvaltaisia sosiaalisen median markkinointiratkaisuja, joista on yrityksille todellista tuloksellista hyötyä. Nykyinen malli, jossa Facebook -sivulle suolletaan järjetön määrä mainontaa kiinnittämättä huomiota sisällön kiinnostavuuteen tai hyödyllisyyteen, ei mielestämme toimi. Markkinointi sosiaalisen median palveluissa on uusi peli ja me pystymme tarjoamaan siihen välineet.
Toisin kuin Suomessa, muualla maailmassa sosiaalisen median edut on sisäistetty ja niitä on jo käytetty markkinointitarkoitukseen onnistuneesti lukuisia kertoja. Yhdeksi vaikuttavimmista markkinointitempauksista voidaan nimetä T-Mobilen kampanja, jossa neljän päivän sosiaalisen median kampanjoinnilla saatiin 13,500 lontoolaista kokoontumaan Trafalgar Squarelle, jossa yllättyneitä läsnäolijoita odotti 2000 mikrofonia karaokelaulua varten. Beatlesien Hey Jude soi paikalla tuhatäänisesti useamman minuutin ajan saavuttaen huimaa medianäkyvyyttä niin perinteisen kuin sosiaalisenkin median puolella.
Simon Ylinen
Anders Visualin viestintäpäällikkö
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Uusi vuosi, uudet kujeet
Henrik Skogström,
23.2.2010
Uusi vuosi on alkanut hyisessä säässä, onneksi toimistolla on sentään ollut lämmintä. Taivoitteiksi tälle vuodelle on laajemmat ja kattavammat asiakkuussuhteet. Haluamme tarjota kaikkea osaamistamme, kaikille asiakkaillemme. Olemme ottaneet palvelujemme listaan mm. sosiaalisen median ja sen hyödyntämisen sekä aikaisemmasta poiketen haluamme olla mukana myös sisällöntuotannossa.

Vuodenvaihde toi myös mukanaan muutamia uusia kasvoja Anders Visualin riveihin. Simon Ylinen tuo lisävoimaa myyntiin ja helpottaa Peterin taakkaa hoitamalla osan asiakastapaamisista. Tuotannon puolelle helpotusta tuo Janne Jalava, jonka kädenjälki näkyy varmasti tulevaisuudessa monessa projektissa, niin teknisellä kuin graafisellakin puolella.
Näkyvin uudistus on kuitenkin uudet sivut, joilla pyrimme vastaamaan paremmin asiakkaiden kysymyksiin sekä herättämään ajatuksia ja keskustelua. Sosiaalinen media on vahvasti mukana myös uusilla sivuilla ja olemme julkaisun yhteydessä avanneet oman Facebook-ryhmän. Sivuilta löytyy myös työntekijöiden Twitter-feedit sekä humoristiset kuvaukset kaikista.
Parannuksille on vielä tilaa ja muutama elintärkeä ominaisuuskin vielä puuttuu. Blogista puuttuu vielä kommentit ja nämä ovatkin listalla ensimmäisenä. Parannusehdotuksia ja palautetta voi laittaa sivun alalaidan lomakkeen tai Facebook-ryhmän kautta.
Henrik Skogström
Anders Visualin tuotantopäällikkö
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Flashista JavaScriptiin
Henrik Skogström,
29.12.2009
Muistan vieläkin elävästi ensimmäiset näkemäni Flash-sivut ja miten Flash toi surffaamiseen aivan uuden ulottuvuuden. Animaatio, ääni ja interaktiivisuus tekivät sivuista niin paljon mielenkiintoisempia. Ei siis ihme, että Flashia löytyy nykyään niin monelta sivulta. Flashin ilmestymisestä on kuitenkin jo yli 10 vuotta eikä keskiverto surffaaja ole enää samanlainen: väitän, että surffaaminen on nykyään paljon sisältökeskeisempää eivätkä introsivut, taustamusiikit tai muut häiriöt enää kiinnosta.
Vielä muutamia vuosia sitten pidin täysin Flash-pohjaisia sivustoja kuten 2advanced.com eräänlaisina virstanpylväinä, mutta nykyään saan WOW-efektin lähinnä hyvästä ja asiallisesta sisällöstä sekä käytettävyydestä. Tällaisilla sivuilla harvemmin jää sijaa Flashille, vaan se on korvattu kevyemmällä JavaScriptilla.
Myös JavaScriptillä on pitkä historia, mutta vasta viime vuosina se on noussut yleiseen käyttöön selaintuen ja parempien työkalujen (mm. jQuery) myötä. Nykyään selaimet kilpailevatkin juuri JavaScriptin nopeuksissa ja puutteellisen JavaScript tuen takia monet suuret sivustot eivät enää tue Internet Explorer 6:tta. Peruskäyttäjälle saattaa silti olla epäselvää miksi JavaScript on niin suuri askel eteenpäin.
Flashin suurimpia ongelmia ovat hinta sekä käytettävyysongelmat. Flashin hintavuus johtuu siitä, että se ei ole avoin standardi, kehittämiseen tarvitaan aina Adobe Flash -ohjelmistoa ja Flashin käyttämä Actionscript on huomattavasti JavaScriptiä raskaampaa kehittää. Myös sisällön päivittäminen on useimmissa tapauksissa hyvin työlästä ja hankalaa. Käytettävyysongelmista merkittävimpiä ovat suuret tiedostokoot sekä useimmiten tapahtuva selaimen toimintatapojen rikkominen. Monesti takaisin-nappula ei toimi ja tekstihausta on turha haaveillakaan.
Täysin en ole Flashia hautaamassa, mutta nykyään Flashin käyttö on levinnyt osa-alueille, joissa se on täysin turha ja epäkäytännöllinen. Flashin vahvuudet tulevat esille vasta monimutkaisemmissa sovelluksissa kuten peleissä, web-sovelluksissa ja monimutkaisissa animaatioissa. JavaScript loistaa pienten interaktiivisten elementtien (näyteikkunat, diaesitykset, valikot, yksinkertaiset animaatiot) tuottamisessa helpon kehittämisen ja etenkin käytettävyyden ansiosta.
Henrik Skogström
Anders Visualin tuotantopäällikkö
Ei kommentteja.
Lue ja kommentoi »
Asiakas ja suunnittelija
Henrik Skogström,
3.12.2009
Asiakasta odotellessa pieni jännitys hiipii mieleen. Minkälainen asiakas tällä kertaa kävelee ovesta sisään? Olen oppinut työssäni, että ihmistenlukutaito on lähes yhtä tärkeä kuin graafinen osaaminen. Jo ensitapaaminen paljastaa miten projekti tulee etenemään ja minkälaista palautetta on odotettavissa. Teknologia mahdollistaa bisneksen teon täysin verkon yli, mutta useimmissa tapauksissa puolen tunnin fyysinen läsnäolo pelastaa suunnittelijan ja asiakkaan monien tuntien tuskaisilta ja turhilta korjauksilta.
Vaikka olen usean suomalaisen tapaan luonnoltani hiljainen, on asiakastapaamisessa oltava aktiivinen sekä aktivoitava asiakas. Jotta projektille saadaan oikea suunta, on saatava selville asiakkaan tarpeet. Olen monesti erehtynyt pyytämään asiakasta kuvailemaan haluamiansa sivuja ja vastaukset kuuluvat useimmiten: ”Öö.. en mä oikeen oo ajatellu, jotain punaista siihe voisi laittaa”. Asiakkaalla harvemmin on kovinkaan tarkkaa tai kattavaa kuvaa haluamastaan. Tavoitteena ei ole siis selvittää, miten sisältö pitää esittää vaan mitä tämä sisältö on ja kenelle se pitää esittää.
Monelle aloittelevalle suunnittelijalle kritiikki on varmasti turhauttavin osuus työstä, sillä asiakkaisiin ei ole ehtinyt syntyä vankkaa luottamussuhdetta. Asiakas uskoo monesti tietävänsä paremmin kuin ammattilainen. Vaikka asiakas ei aina ole oikeassa kannattaa kritiikki ottaa vakavasti, sillä parhaimpaan tulokseen päästään kun asiakas ja suunnittelija paikkaavat toistensa puutteita. Suunnittelijalle ilmiselvät ratkaisut saattavat ulkopuoliselle näyttää oudoilta, mutta kannattaa ottaa ammattimainen ote ja yrittää hankalallekin asiakkaalle selittää miksi asia kannattaa tehdä esittämälläsi tavalla.
Lisää aiheesta (englanniksi) Smashing Magazinesta
Strategies for succesful client relations
How to persuade your users, boss or clients
Identifying and dealing with different types of clients
Henrik Skogström
Anders Visualin tuotantopäällikkö
1 Kommentti
Lue ja kommentoi »
Sivuston uudistus
Anders Visual,
30.10.2009
Tuotantotiimin kesken päätimme uudistaa Anders Visualin graafisen ilmeen uuteen uskoon logoa myöten. Uudistuksen tarkoituksena on erottua paremmin harmaasta massasta mm. uskaliailla värivalinnoilla.
Käy tsekkaamassa uudet sivut osoitteessa andersvisual.fi!
Anders Visual
Täyden palvelun mainostoimisto
Anders Visual -blogi aloitettu
Anders Visual,
30.10.2009
Tänään aloitettiin Anders Visual -blogi. Täältä löydät Anders Visualin ihmisten uusimmat aikaansaannokset ja pohdintaa suunnittelusta sekä yleisiä mietteitä. Tarkoituksena on herättää ennen kaikkea keskustelua, joten kommentoikaa ihmeessä kirjoituksiamme.
Anders Visual
Täyden palvelun mainostoimisto